Tässä teoksessa on ollut erityisen mielenkiintoista seurata sen syntyprosessia.
Ja olla osa sitä.
Ryhmässä ja pelkän kokeilun kautta voi saada aikaan todella upeita ja ennalta-arvaamattomia asioita. On myös ollut todella kiehtovaa päästä seuraamaan läheltä koreografin eli Tiinan luovaa prosessia ja kuinka erinäisin keinoin voikaan luoda tanssiteatteria.
Matkan aikana on ollut mm. jumppapalloja, kummitustarinoita ja numero 7.
Paljon (suurin osa) on myös jäänyt matkan varrelle. Mahtavaa seurata kuinka palaset lopulta loksahtelevat kohdalleen. Kuinka kauas aiheesta ehdittiin eksyä ennen kuin tehtiin täyskäännös ja lopullinen muoto löytyi. Ja kuinka se nyt tuntuu oikealta, että näinhän sen pitääkin olla.
Anna Tuomola on 25-vuotias kauppatieteiden opiskelija
Lempisana: intohimo. löytätavaratoimisto.
Harrastus: nyky- ja streettanssi
Lempi sana: intohimo. läytötavaratoimisto
Joku fakta: seuraan Lemmen Viemää- tv-sarjaa
Miksi tanssin: jokaisella on elämässä joku juttu. tanssi on mun juttu.
Haluan vielä kertoa: Lemmen Viemää oli vielä viime tuotantokaudella huippu, ei ehkä enää. Seuraan silti.