keskiviikko 15. toukokuuta 2013

uusi erä

















Viikon päästä "erään ajan loppu" saa toisen esitys eränsä Anniksella.
Tuntuu, että edellis kerrasta on paljon enemmän aikaa, kuin kalenteri näyttää.
Tässä välissä on tapahtunut niin paljon:
ässät voitti mestaruuden,
 ensi syksyn lukkari alkaa järjestyä,
tanssikoulun kevätnäytöksen koreografiat alkaa luistamaan
ja viime viikonloppu kului Pariisin katuja kulkien.

Nyt on aika kääntää ajatukset taas erään ajan loppuun ja löytää se tunne, mistä teoksessa on kysymys.
Ihanaa kaiken tämän lukukauden kahden vikan viikon kiireiden keskellä päästä ilmaisemaan itseään lavalle.

Mutta tuo Kevät; se saa aikaan levottomuutta minussa. Tuntuu, että kaikki on mahdollista ja yhtään kaunista iltaa ei saisi tuhlata.
Kevät on kesän odotusta; ja kesän odotus on joskus parempaa kuin itse kesä.
Viime kesänä en tanssinut ollenkaan ja en ollut ihan oma itseni sen vuoksi.
Tämä kesä on erilainen; sain Satakunnan taidetoimikunnalta 4 kk työskentelyapurahan, joten "kesäloma" menee taiteellista työtä tehden. Syksyllä onkin sitten vuorossa sooloteos.

Sitä ennen kuitenkin minulle niin tärkeä:
 Erään ajan loppu
Pe 24.5 klo 19
La 25.5 klo 19






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kuka?

Tanssiteatteri Tiina ja Heimo on ryhmä, jonka sydän tanssii lujempaa kuin jalat. Taiteellisena johtajana Tiina Santavuo. Tanssijat projektikohtaisesti mukana. Tässä blogissa seurataan, miltä tanssi ja sen tekeminen tuntuu. Ja näyttää.