sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

eka erä ohi





















intenssiivinen viikko sai tänään päätöksen.
tyhjä olo.
väsynyt.
onnellinen.
samalla vähän harmistunut.
tämän illan esitys ei mennyt meidän tanssijoiden kannalta mukavimmalla tavalla;
äänentoistossa oli ongelmia, joita ääniteknikkomme ei enää pystynyt korjaamaan ennen esitystä.
yleisö ei kuulemma huomannut niinkään mitään, mutta lavan puolella musiikin särinä ja puuroutuminen laski latausta hetkellisesti. mutta kun asian hyväksyi, niin ei muuta kuin takaisin töihin.
tälläinenkin on arvokas kokemus siitä, miten selvitä vaikka kaikki ei mene suunnitelmien mukaan.

pohdein paljon, miten tämä teos otetaan vastaan pidetyn "yksin yhdessä yksinäisen" jälkeen.
en ole kerinnyt puhumaan niin paljon ihmisten kanssa kuin viimeksi. samalla tämä teos on niin monikerroksinen, että tuntuu, ettei kukaan osaa oikein sanoa mitään.
kun ei osaa oikein itsekkään. ja eihän silti tarvitse.

mutta parasta tässä prosessissa on ollut yhdessä tekeminen ja oman teostyylin etsiminen.
 jokainen meistä on tässä teoksessa taas ylittänyt itseään ja astunut uusien kipupisteiden tuolle puolen.
ja se, että ihmisiä kiinnostaa, mitä me teemme. se on uskomatonta.

tämä viikonloppu sisälsi paljon tunteita lavalla ja lavan ulkopuolella.
olen kiitollinen kaikista ihmisistä ympärilläni, jotka tuottavat minulle tunteita. ilman sitä, minulla ei olisi mitään mistä ammentaa. tarvitsen elämää ympärilleni.

on vaikea ajatella, että huomenna on maanantai. normaalit opetustyöt alkaa. ensi viikolla Ulpun Jokiseikkailun ensi-ilta, tanssiterapia opiskelua, Oulun soolotyön työstämistä ja tulevaisuuden työkuvioden uudelleen miettimistä.
 onneksi ei tarvitse silti tästäkään projektista vielä luopua ( en ole vielä valmis), koska jäljellä on toukokuun näytökset.

kiitos kaikille, jotka olette seuraannet tätä prosessia ja mahdollisesti nähneet lopputuloksen.
otan palautetta mielellään vastaan tiinajaheimo@gmail.com
tämä blogi jatkaa tanssista ja elämästä puhumista.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kuka?

Tanssiteatteri Tiina ja Heimo on ryhmä, jonka sydän tanssii lujempaa kuin jalat. Taiteellisena johtajana Tiina Santavuo. Tanssijat projektikohtaisesti mukana. Tässä blogissa seurataan, miltä tanssi ja sen tekeminen tuntuu. Ja näyttää.