torstai 18. huhtikuuta 2013

tänään on ensimmäinen ilta

okei. nyt ei nukuta.
sen sijaan:
siivoan vaatekaappia, lajittelen ilmaisjakeluja, syön dominoja, tarkistan koko ajan sähköpostiani lippuvarauksien toivossa, pesen pyykkiä, pesen astioita, etsin sukille oikeita pareja, teen muutoksia käsiohjelmaan, puhun ääneen huomisen reploja.

tänään oli  kenraali . valot oli hienot, vaattet oli kunnossa ja lataus kohdillaan.
saimme vieraaksi valokuvaaja Amanda Ahon, jonka kamera vilkkui siihen tahtiin, että saadaan kyllä jokaisesta liikkestä muisto.

mutta nyt on ylikierrokset käynnissä.
odotuttaa.
tänään tajusin lavalla, että tunti menee nopeesti. liian nopeasti.
niin paljon työtä ja niin pieni hetki, jonka jakaa muiden kanssa.
tanssin on sanottu olevan hetken taidetta.
se minua tanssissa viehättää
ja samalla surettaa.
 hetkestä on vaikea päästää irti.
jokaista teosta ja sen prosessia tulee vaalia, sillä toista samanlaista ei tule.
eräs aika loppuu taas pian.

tämän takia tätä työtä tekee, juuri tämän tunteen, tämän odotuksen, tämän latauksen vuoksi.
ja työryhmän vuoksi, yhdessä on hyvä olla.
olen ylpeä Heimosta.
 nuoret yltävät ihan mahtavaan ja kypsän herkkään lavalla oloon.
olemme tasavertainen ryhmä tanssin rakastajia.

ei nukuta, kaikki aistit on avoinna ja olen valmis antamaan itsestäni huomenna parhaan version.




kuva: Amanda Aho











1 kommentti:

Kuka?

Tanssiteatteri Tiina ja Heimo on ryhmä, jonka sydän tanssii lujempaa kuin jalat. Taiteellisena johtajana Tiina Santavuo. Tanssijat projektikohtaisesti mukana. Tässä blogissa seurataan, miltä tanssi ja sen tekeminen tuntuu. Ja näyttää.