keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

nyt harjoitellaan


olen perunut kaikki työt ( on tämäkin silti työtä, palkatonta, mutta) tältä viikolta, tanssijat peruneet oman elämänsä. nyt harjoitellaan!
esitys viikon rutiinini:
-aikainen herätys
-tietokone hommia ( sähköposteihin vastailu ja käsiohjelman tekoa)
- muutosten pohtimista
- kuntosalille, että saa irtauduttua vähäksi aikaa ajatuksistaan, kun kyykkää
- laittoman pitkä suihku ja virittäytyminen iltaan
- 16-21 Anniksella läpimenoja ( ja ässien finaali-pelien tulosseurantaa)

eilen näin ekaa kertaa läpimenon vaatteilla, vähän jo oikeilla valotilanteilla ja tunteella.
olin tyytyväinen. tein myös itse pari läpimenoa ja sain muutaman idean itse tanssiessa. sekä oivalsin taas lisää, mistä tässä on kyse. teos on saanut lisää syvyyttä nyt anniksella; olemme laajentaneet hieman "roolihahmojen" roolia kokonaisuudessa. ja vaatteet meni kolmatta kertaa usiksi maanantaina. ekaa kertaa tuntuu, että olen saanut otteeteen puvustuksesta, jes!

tänään lehdessä oli minusta henkilöhaastattelu, joka samalla tavallaan mainosti Erään ajan loppua.
hienoa, että meidät huomioitiin ja juttu oli hyvin kirjoitettu. toivotaan, että jutun myötä tieto teoksesta tulee laajemmin julki ( nythän olen mainostanut rahan puutteessa vain facebookiissa ja ainiin, onhan prismassa yksi mainos..)

toivon, että tänään saadaan kaikki varmaksi. torstaina kenraali ja perjantaina ei voi enää muuttaa mitään. apua!

kuva maanantailta jennin ja even duo






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kuka?

Tanssiteatteri Tiina ja Heimo on ryhmä, jonka sydän tanssii lujempaa kuin jalat. Taiteellisena johtajana Tiina Santavuo. Tanssijat projektikohtaisesti mukana. Tässä blogissa seurataan, miltä tanssi ja sen tekeminen tuntuu. Ja näyttää.